Terve Kuopio -ohjelma Terve Kuopio -ohjelma

Kuopio on osaava ja kansainvälinen kasvukeskus

Terve Kuopio -ohjelma on yhteistyöverkosto, jossa tavoitteena on rakentaa kaupungista lähialueineen hyvinvointiosaamisen keskus. Kuopion kaupunkiseutu erottuu muista suomalaisista seuduista vahvan hyvinvointiosaamisen ansiosta.
 
Vahvuutta luovat hyvinvointiin keskittyneet Kuopion yliopisto, Kuopion yliopistollinen sairaala ja Savonia-ammattikorkeakoulu. Kuopio Innovations Oy, koordinoi kansallista Hyvinvointiosaamiskeskustoimintaa ja antaa hyvät mahdollisuudet kehittää seudun liiketoimintaa myös hyvinvointialalla.

Kansainvälisellä tasolla Kuopio edustaa Suomea Maailman terveysjärjestön WHO:n Terve Kaupunki/Healthy Cities -verkostossa, jossa kehitetään kansainvälisessä yhteistyössä eurooppalaisten hyvinvointia. Kuopio on vahvasti mukana myös kansallisessa Terve Kunta verkostossa, jonka puheenjohtajana toimii Kuopion kaupunginjohtaja Petteri Paronen.

Kuopion kaupungin tehtävä on vahvistaa Itä-Suomen ja koko maan kasvua. Sen vuoksi kaupunki on koonnut seudun hyvinvointiosaamisen yhden otsikon "Terve Kuopio" alle. Terve Kuopio on ohjelma, jonka tavoitteena on tehdä Kuopion seudusta merkittävä eurooppalainen hyvinvointiosaamisen kehitysympäristö vuoteen 2012 mennessä.Terve Kuopio etsii jatkuvasti yhteistyökumppaneita ja sekä levittää hyviä terveyttä edistäviä käytäntöjä. Tavoitteena on luoda uusia ennaltaehkäiseviä toimintamalleja tulevaisuuden hyvinvointipalveluille ja tukea asukkaiden toimintakykyä ylläpitävää elämäntapaa.

Terve Kuopio -toiminnan tavoitteet

Terve Kuopio –ohjelman tehtävänä on ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien hyvien käytäntöjen levittäminen. Tavoitteena on myös, että Kuopion alueen hyvinvointiosaamisesta syntyy kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu brändi vuoteen 2012 mennessä. Terve Kuopio edustaa Suomea Maailman terveysjärjestön WHO:n Healthy Cities verkostossa ja toimii aktiivisesti THL:n koordinoimassa kansallisessa Terve kunta verkostossa.Toimintaa ohjataan poikkihallinnollisen Terve Kuopio –työryhmän sekä ohjausryhmän avulla.

Healthy City - Terve Kuopio -toiminta 2009-2013

Kuopio edustaa Suomea maailman terveysjärjestön WHO:n Healthy Cities verkostossa. Verkosto on eurooppalaisten kaupunkien yhteistyöverkosto ja se on toiminut vuodesta 1988 lähtien. Suomesta verkostoon kuuluu Kuopion lisäksi Turku. Verkosto toimii foorumina, jonka toimintamuotoina ovat tapaamiset ja kokemustenvaihto, yhteiset toimintapolitiikat, projektit, hankkeet ja partnerit.

Toimintavaihe V toteutetaan vuosina 2009-2013. Sen päätavoitteena on, että kaupungit pyrkivät Terveyden tasa-arvoon kaikessa paikallisessa toiminnassa (Health and Health equity in all local policies). Tätä päämäärää tullaan toteuttamaan verkostokaupungeissa kolmen teeman 1) Terve yhteisö (Caring and supportive environments), 2) Terveet elämäntavat (Healthy living) ja 3) Terveellinen kaupunkiympäristö (Healthy urban environment and design) kautta. Kaupungit ilmoittavat hakuvaiheessa painopisteet, joihin katsovat erityisesti haluavansa keskittyä, mutta työskentelevät mahdollisuuksiensa mukaan myös muiden terveyden tasa-arvoa edistävien päämäärien eteen.
Pääpaino Kuopion WHO -toiminnassa on painopistealueissa, jotka jatkavat edellisen ohjelmakauden teemoja. Verkostojäsenyyden kautta saadaan lisätietoa ja kansainvälistä vertailukohtaa kaupungin ennaltaehkäisevien palveluiden kehittämistyöhön, jota tehdään kaikilla toimialoilla ja koordinoidaan mm. Terve Kuopio -ohjelmalla.

Kuopion hyvinvointiryhmä on 31.3.2009 kokouksessaan valinnut kolmeen pääteemaan liittyen painopisteet, joiden kautta kaupunki seuraavan viiden vuoden aikana kehittää toimintaansa: 

1) Terveen yhteisön osalta painottuvat lasten ja lapsiperheiden palvelujen parantaminen (Better outcomes for all children), jota toteutetaan jo mm. Aktiivinen lapsuus ja nuoruus toimintamallin kautta. Ikäystävällinen kaupunki (Age-friendly cities) sekä aktiivinen kansalaisuus (Active citizenship) liittyvät Ikäystävällisen Kuopion ohjelman ja kansalaisjärjestöstrategian toteutukseen.

2) Terveitä elämäntapoja edistetään savuton kaupunki (Tobacco-free cities) -toiminnalla, kannustamalla asukkaita aktiivisen elämäntavan ja terveysliikunnan pariin (Active living) sekä kytkemällä onnellisuus ja hyvinvointi (Well-being and happiness) osaksi terveyden edistämistä.

3) Terveellisen kaupunkiympäristön osalta keskitytään erityisesti terveellisen kaupunkiympäristön suunnitteluun (Healthy urban design) sekä luovuuteen ja elinvoimaisuuteen (Creativity and liveability), jotka tukevat kaupungin vetovoimaisuutta. Ilmastonmuutos ja terveysuhat (Climate change and public health emergencies) on kaupungin ilmastostrategian ja kestävän kehityksen päämäärien mukaista toimintaa.

WHO edellyttää paikallista organisoitumista, yhteydenpitoa ja kaupungin sitoutumista. WHO-toiminnasta uudella kaudella vastaa kaupunginjohtaja Petteri Paronen, joka on myös kansallisen Terve Kunta –verkoston puheenjohtaja. Paikallisena ohjausryhmänä toimii hyvinvointiryhmä, jonka puheenjohtajana on kaupunginjohtaja. Kaupunginhallitus nimeää poliittisen edustajan ja varaedustajan valtuustokaudelle 2009-2012. Poliittinen edustaja sekä koordinaattori osallistuvat verkoston vuosikokouksiin. Kaupunginjohtaja tai poliittinen edustaja osallistuu kaupunginjohtajien kokouksiin.