Asuinympäristö Asuinympäristö

Ilmakuva Kuopiosta Väinölanniemen suunnasta katsottuna

Terveellinen elinympäristö

Kuopio on kasvava kaupunki Itä-Suomessa. Kuopion seudun kauniit maisemat yhdessä erinomaisten työpaikka-, kulttuuri- ja palvelutarjonnan kanssa muodostavat hyvän ja viihtyisän asuinympäristön. Välimatkat taittuvat nopeasti, matkaat sitten autolla, julkisella kulkuvälineellä tai pyöräillen.

Kuopion asuntokantaa pidetään hyvässä kunnossa ja uusia asuntoja rakennetaan riittävästi. Tavoitteena onkin saada jokainen kuopiolainen viihtymään kotikaupungissaan entistä paremmin.
 
Kuopiossa pyritään kehittämään erityisesti jalankulkuun, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen tukeutuvaa kaupunkialuetta. Kaupungilla on vuodesta 1993 lähtien ollut käytössä erityinen vyöhykemalli ja siihen perustuva sormimalli. Kuopion jalankulku, joukkoliikenne- ja autokaupunkimallia kuvaava raportti löytyy täältä.

Kuopion arkkitehtuuripoliittinen ohjelma määrittelee tarkemmin rakennettua ympäristöä koskevia periaatteita.

Hyvän asumisen Saaristokaupunki

Saaristokaupungin toteuttaminen on Kuopion lähivuosien kärkihanke. Asuinalueen suunnittelun ja toteutuksen tueksi on perustettu erillinen projekti, jonka yhtenä tarkoituksena on varmistaa toteutuksen ajoitus sekä hyvä laatu. Saaristokaupungin suunnittelun ja yli kymmenvuotisen rakentamisen keskeisiä teemoja ovat ympäristön huomioiminen, laaja vuorovaikutus ja asukkaiden osallisuus sekä tulevaisuuden asuinalueen hyvä kehittäminen.

Saaristokaupunki rakennetaan aikavälillä 2003-2020.

Saaristokaupunki-projekti 2008-2012 (pdf)
Lisätietoja Saaristokaupungin internet-sivuilta.